Blogi

Tervetuloa blogiini!

Moikka,

Olen Cheyenne, tutummin CC, ja täällä ruudun takana kirjoittelee 27-vuotias nuori nainen, jonka kiinnostuksen kohteisiin kuuluu vahvasti fitness ja kaikki oleellisesti sen ympärillä pyörivä: treenaaminen, psyykkinen vahvuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi! Lisäksi olen syvällinen ajattelija, monimutkaisen ja rikkaan sisäisen maailman omaava tyyppi, joka haluaa ymmärtää maailman menoa ja mahdollisuuksien mukaan myös vaikuttaa siihen! Haluankin pystyä vaikuttamaan itselleni tärkeisiin asioihin oli se sitten somen humpuukin alas ampumista, mielen hyvinvoinnista keskustelemista tai yleensä ottaen keskustelun herättelyä erilaisista ajankohtaisista aiheista kuten Perussuomalaisten rasistisista vaalimainoksista tai siitä onko Fox eyes -trendi rasistinen (tästä on tulossa myös erillinen blogipostaus). Lisäksi sisältööni kuuluu satunnaiset randomit avautumiset haavoittuvaisista hetkistäni, oivalluksistani elämästä ja henkisen kasvun teemoista. Itsensä kehittäminen on lähellä sydäntäni ja jos vaan voin omien oivallusteni ja ajatusteni/tunteideni sanoittamisen kautta antaa jotain jollekin toiselle ihmiselle, oli se sitten samaistumispintaa, vertaistukea, lohduttavia sanoja ja tunnetta siitä, ettei ole yksin, my job here is done.

Olen ihmisenä temperamenttinen, impulsiivinen ja spontaani. Tulistun niin nopeasti, että välillä olisi hyvä hetki ottaa happea ennen kuin reagoi, varsinkaan someen, haha. Olen herkkä ja toipuva kiltti tyttö. Myöskin introvertti. Saatan olla se tyyppi, jota monesti pidetään rohkeana ja supliikkina, mutta oikeasti olen in real life melko nössö ja mulla on haasteita pitää omista rajoistani kiinni. Tai olenhan mä aika rohkea, mutta en osaa antaa siitä arvoa itselleni. Sitä perinteistä suomalaista nöyryyttä tai kenties heikkoa itsetuntoa? Ehkä molempia? Joka tapauksessa saatoit jo huomata, että olen melkoinen pakkaus lähes ristiriitaisia ominaisuuksia, mutta eikös ristiriitaiset luonteet tuota juuri ne mielenkiintoisimmat tyypit?

Ettei tämä mene tapani mukaan ihan ylipitkäksi jaaritteluksi, haluan toivottaa sinut tervetulleeksi lukemaan blogiani! En lupaa mitään julkaisutahtia tai anna taetta sisällöstäni tai sen laadusta. Voi olla, että luvassa on pitkiä analyyseja, syvällisiä pohdintoja, kannanottoja. Tai voi olla, että haluan jakaa kuvia kissoistani, kertoa miten ihanan mekon ostin tai ihan vaan postata jotain nonsense diipadaapaa. Kunhan tämä blogi edustaa minua, ei tuota mulle paineita, eikä saa mun hiuksia tippumaan pois päästä, olen tyytyväinen.

xx CC

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.